Yrityskuva

 

Kiinteistökomppania Oy on kiinteistöjalostusyhtiö jolla on 16 vuoden kokemus vanhojen rakennusten kunnostamisesta, edelleen myynnistä ja vuokraamisesta.

Kiinteistökomppania omistaa kiinteistöjä Helsingissä, Loviisassa, Hangossa ja Artjärvellä.

Kunnioitus vanhoja rakennuksia kohtaan sekä intohimo luoda käyttöystävällisiä sekä kauniita asuin- ja liikeympäristöjä on ohjannut sijoitus- ja kunnostamishankkeitamme.

Kiinteistökomppania Oy antaa vuokralle sekä liike- että asuinhuoneistoja. Vuokranantajana haluamme luoda hyvän yhteistyön vuokralaistemme kanssa. Yhtenä päämääränä on ollut tukea erityisesti pienyrittäjyyttä.

 

Toiminta alkoi vuonna 1998 kun Paul Nyberg ja Mikael Renlund kumppaneineen ostivat ensimmäisen yhteisen restauroitavan kohteen Tammisaaresta, Kuningattarenkadulta 4. Kiinteistö oli suojelukohde, kaksi 1700-luvulta peräisin olevaa puutaloa, joihin aluksi ajettiin pienoistraktorilla sisään ja tyhjennettiin lahonneista materiaaleista. Museovirasto valvoi.

Kiinteistökomppania Oy:n toiminta on kiinteistöjalostamista: alkuvuosina restaurointi, korjausrakentaminen ja saneeraus. Myöhemmin kuvaan on tullut myös uudisrakentaminen.

Toiminta on nykyään juriidisesti jaettu kahtia: Bk Rakennuskomppania Oy kunnostaa ja rakentaa myydäkseen ja Kiinteistökomppania Oy omistaa vuokratakseen.

 

 

KIINTEISTÖKOMPPANIAN ARVOT:

Iän kunnioittaminen.

Säästä ja uusiokäytä mitä voit.

Lajittele. Investoi oikein.

Minimoi kustannukset.

Riski on välttämätön.

Vältä tappioita.

Vaali huolella omaisuutta joka vain hetken tässä maailmankaikkeudessa on hallinnassasi.

Arvosta elämää.